Cocker Championships

28.-29.1.2010 käytiin cockereiden mestaruusottelu Northumberlandissa Pohjois-Englannissa aivan Skotlannin rajalla. Olimme Nina Mennan, Anne Woivalinin ja Pekka Mäen kanssa seuraamassa kisoja. Se oli hieno kokemus, vaikka aika paljon se koesysteemi tuotti meille päänvaivaa. Se on huomattavan erilainen meidän omaan systeemiin. Siellä siis kaksi tuomaria arvostelee koiran ensin ja jos se tekee virheettömän suorituksen, niin se pääsee toiselle erälle toisen tuomari parin arvosteltavaksi. Haussa on aina kaksi koiraa rinnakkain eli koe käydään parihakuna. Aina kun toisella puolella tapahtui (ampuminen, nouto), niin toisella puolella oli tapahtumat pysähdyksissä. Ja kun homma oli valmis, niin taas jatkettiin. Erien pituus vaihtelee viidestä minuutista aika pitkiinkin aikoihin, erä päättyy joko virheeseen (peräänmeno tms.) tai sitten se lopetetaan noudon jälkeen hakuun. Kun kun kaikilla jatkoon päässeillä koirilla on kaksi erää, niin tuomarit kokoontuvat ja miettivät sijoituksia ja valitesevat  mahdolliset koirat run offiin. Run off tarkoittaa sitä, että tuomarit vertailevat vierekkäin hakevia koiria ja asettavat ne paremmuusjärjestykseen. Koirat sijoittuvat 1-4 ja sitten tuomarit antava diplom of meritejä mieleisilleen koirille. Valioksi voi tulla vain voittamalla: ensin voitetaan yksi novice-luokan field trial ja sitten pitää voittaa kaksi open-luokan field trialia ja lopuksi pulahtaa veteen (se on sellainen mitätön vesityö). Cocker Champioshippeihin saa osallistumisoikeuden, kun voittaa kauden aikana yhden field trialin.

Spanielimetsästys ei tietenkää ole mitään katsojaystävällistä urheilua, kun maasto usein on aika peitteinen. Mutta aika paljon me siltikin nähtiin. Ja pääsimme hetkeksi Annen kanssa luvalla seuraamaan aivan koirakoiden taakse, mutta sitten lippumiehet vetivät meidät takaisin ruotuun.

Koirat olivat mielestämme erittäin korkea tasoisia, mutta sitten tuli mieleen, että meillä on noista samoista suvuista koiria täällä, joten meillä itsellämmekin on korkeatasoisia koiria. Se mikä meitä eniten erottaa on ehkä ohjaajien taso. Siellä lähes kaikki ovat ammattikouluttajia ja erittäin kokeneita

Maastot olivat osittain todella haastellisia. Orjatappuroita, villiruusuja, karhunvatukkaa, vadelmaa. Ei ihme, että koirien hännät typistetään. Itsekin revin omat housuni palkeenkielelle. Sitten helpommissa maastoissa on sananjalkaa ja heinää. Sitten ne aidat. Piti opetella uusi tyyli ylittää aitoja, koska siellä on sitä pahuksen piikkilankaan.

Riistaa maastoissa oli valtavasti (aivan toista luokkaa kuin meillä). Osa fasaaneista oli luonnonkantaa, jota on siellä runsaasti, mutta osa oli istutettuja (erittäin hyväkuntoisia), koska jos 31 koiraa pitää saada järkevässä ajassa arvosteltua, niin pitää olla tilanteita. Lehtokurppia oli jokunen ja muutama kani. Tilanteita tuli jokaiselle koiralle kunnolla, mutta tällä kertaa ampujat jättivät toivomisen varaa.

Mielenkiintoista muuten, että siellä on aina kokeen ulkopuolinen "pick-up team", joka etsii ammutut linnut, mikäli niitä ei järkevässä ajassa löydy kokeessa olevan koirien (ensin kyseinen koira ja sitten tuodaan toiselta puolelta toinen koira yrittämään) tai tuomareiden ansiosta (termit first dog down ja eye vipe). Kokeen sujumisen kannalta ei ole järkevää etsiä lintua loputtomiin, ja kun tilanteita kuitenkin tulee jatkuvasti, niin koirat saadaan arvosteltua. Tosin mikäli koiralle tulee first dog down, niin sen mahdollisuudet sijoittumiseen menee siinä.

Koirista sen verran, että näimme todella hyviä noutoja (joista monet olivat maaston takia ohjattuja) ja erilaisia hakutyylejä. Ja koirien luonteet olivat vaikuttivat hyviltä sen perusteella, että odottivat rauhassa ilman mitään vinkumista (vakava virhe!) ja keskittyneesti, vaikka joutuivat kulkemaan hyvässä lykyssä koko päivän yleisön joukossa. Ja kun olivat töissä, keskittyivät todella työhönsä, eivätkä välittäneet tuon taivaallista 200 henkilön joukosta perässään.

Jatkuu joku päivä lisää...

Lisää tammikuun juttuja

Viikko sitten olimme Kangasalla treenamassa koiria Annen kutsusta. Eddien kanssa otimme laukauksesta istumisia ja ykkösmarkkeerauksia. On mielestäni hyvä markkeeraamaan ja luovutukset tulevat aina vaan mukavammin ja mukavammin, vaikka kyllä ne on vahvassa ne kunniakierrokset. Se ei kerta kaikkiaan pysty istumaan dami suussa. Takapuoli nousee heti ylös, kun sen on saanut tonttiin. Ilmeisesti se on niiiin kivaa. Taimi oli myöskin mukana totuttelemassa paukkuihin, joita se vielä hieman vierastaa. Ei pelkää kuitenkaan, koska toimintakyky säilyy ja pystyy heti noutamaan sen jälkeen.

Taimi onkin ollut meillä tiistaista lähtien vähän treenattavana. Olen muun muassa rauhoittanut Ninan mielen riistannoutamisen osalta. Ei ole mitään ongelmia sen suhteen pienellä puskaohjuksella. Kun annetaan rauhassa tehdä, niin se tapahtuu. Tämän olen oppinut tässä viimeisten vuosien kuluessa, että hätäilemällä ja hermostumalla tulee vaan ongelmia. Taimi taas on herkkä pieni tyttö, joka oppii salamannopeasti. Se on sähäkkä ja vääkkärä ja kontaktia riittää vaikka muille jakaa. Ulkomuodoltaan se on hassu: sillä on pitkäkarvaisen mäyräkoiran pää ja laihanluisevakin on. Tänään otimme taas laukauksiin totuttelua ja noutoja sen kanssa. Ja pitkin viikkoa on olen vahvistanut luoksetuloa. Istua se osaa ja ottaa vastaan kauko-ohjauksinakin istukäskyt. Se on hyvin erilainen kuin Eddie ja sen kanssa pitää edetä huomattavasti pehmeämmin, eikä voi ottaa niin ronskeilla otteilla ollenkaan. On jännä nähdä millainen se on aikuisena, sillä se kuitenkin vaikuttaa sillä tavalla rohkealta, että palautuu todella nopeasti toimintakykyiseksi, vaikka reagoi hyvin näkyvästi. Se on tavallaan helppo luettava, kun kaikki reaktiot näkyvät niin selvästi. Se on nyt 7 kuukautta, joten murrosikää voidaan alkaa odottamaan ja varmaan ensimmäiset merkitkin on näkyvissä. Tässä punaisesta salamasta noutokuvia:

Talvinen tammikuu

Ihanaa, kun olemme vihdoinkin täällä etelässäkin saaneet nautti jo puolitoista kuukautta kestäneestä oikeasta talvesta. Lunta on ollut koko ajan. Pakkanenkin on suurimman osan ajasta yli -10 astetta. Tänä aamuna se oli -24 astetta. Koirien kannalta näin kova pakkanen ei tietenkään ole ihan kiva juttu, koska lenkit jäävät aika lyhkäisiksi ja pihalla ei voi olla ihan normaalisti. Tämä kun kuitenkaan ei ole mikään arktinen rotu paksulla pohjavillalla.

Vuosi on alkanut hyvin. Kävin Annin kanssa fasaanijahdissa ja tarkoituksena oli harjoitella taas sitä oman aseen kantamista, minulla kun helposti on kuitenkin tapana antaa parempien ampua, vaikka ase olisikin mukana. Eddie oli mukana ja sen kanssa päästiin kokeilemaan tietolintua. Ja se meni oikein hyvin. Tällä kertaa se oli minulla kytkemättömänä. Tilanne meni oikein hienosti. Lintu oli jo lähes koiran suussa, kun se lähti lentoon ja koira jäi siihen. Pääsin sitä istuttamaan oikein kunnolla siihen. Uskon, että tilanne jäi hyvin koiran mieleen. Tuliaisina kotiin meillä oli kaksi kanaa, joista toinen oli albiino.

Sitten meidän piti lähteä katsomaan Cocker Championshipejä Englantiin Northumberlandiin aivan Skotlannin rajalle. Niitä kuitenkin siirrettiin runsaan lumentulon takia puolella toista viikolla. Joten lähtö on torstai aamulla. Se  aiheutti todella meille puuhaa lentojen, työvuorojen ja majoituksen suhteen. Ja lisää kustannuksia valitettavasti.

 

Eddie

On siis eilen täyttänyt vuoden. Se on joviaali pikkuherra, joka on viimeiset ajat kehittynyt todella hurjasti. Olen tällä hetkellä oikein tyytyväinen sen edistymiseen, vaikka syksyllä tuntui välillä aivan epätoivoiselta. Silloin olimme jumissa istumis- ja paikallaanoloharjoituksissa, joista ei meinannut tulla yhtään mitään ulkona. Viimeaikoina paikallaanolo on kehittynyt huimasti ja se pysyykin paikallaan, kun heittelen tavaroita viereeni tai kauemmas koirasta. Ihan lähelle ei voi vielä heitellä. Istuminen käskystä (lähinnä pillillä) toimii lähietäisyydellä hienosti ja hiukan kauempana aika hyvin. Siinä tosi riittää hiomista aika lailla kyllä vielä. Noutaminenkin alkaa olla aika ok luovutuksenkin suhteen. En ole pitkiin aikoihin tehnyt varsinaisia noutoja sen kanssa, vaan opettanut luoksetuloa ja istumista luoksetultaessa. Teoriani mukaan, jos saan sille tavan aina istua kun tulee luokseni, niin saisin ne kunniakierrokset loppumaan. Toinen mitä olemme harjoitelleet on sisätiloissa luovuttamista (salainen harjoittelupaikkani wc, jossa saamme olla rauhassa häiriötekijöiltä ). Lisäksi sille on liinassa ammuttu kolme fasaania sen ylösajoista, muut toki hoitelivat noudot sen puolesta. Sai kiinni kupletin juonesta heti. Ylösajoihin sen sai pysähtymään hienosti. Nyt kun päivä alkaa pitenemään, niin ohjelmassa on sitten kaniaitaustreeniä. Haku on vauhdikas ja pysynyt hyvin lähellä ainakin toistaiseksi. Eikä edelleenkää osaa vetää hihnassa.

Tulevan talven aikana on tarkoitus alkaa tekemään vaativampia noutoja ja vahvistaa pysähtymistä ja paikallaanoloa. Hitaasti kypsyvä veitikka se on, mutta toisaalta hyvin rehellisen ja avoimen oloinen ja hyvin kontaktinhaluinen. Ja aina kun on mahdollista niin haluaa olla aivan lähellä. Vilkas se on ja kaiken huomaa kyllä. Kun sen vie luonnetestiin, niin varmaan saa arvion erittäin vilkas tai jotain.

Muuta tässä oltiin porukalla jahdissa tässä Hyvinkäällä ja meillä oli kymmenkunta cockeria kokeilemassa kykyjään tai muuten metsästämässä. Kaikille saatiin hienosti riistatilanteita. Saatinpa hieno yhteistyökuviokin: Anni ajoi kaksi lintua (kukon ja kanan) kuusen alta. Tero ampui kanan ja yhdessä lähdimme etsimään lintua. Se olikin toisin havaintojen jäänyt raanaksi ja juossut 200m ja Piki sen vihdoin sitten löysi. Äiti ja poika toimivat yhdessä. Emäntäkin harjoitteli aseenkantamista ja ampuikin kun tilanne tuli, vaan hieman on hiomista osumissa... Nina ja Juha taas kunnostautuivat oikein kunnolla.

Alla pari kuvaa:

Mukavia uutisia ja muutakin

Lauantaina nousi ensimmäinen L-koira spanieleiden metsästyskokeen kuningasluokkaan eli voittajaan: L. Deagol "Tico" ja Aija tekivät kasvattajatädin erinomaisen ylpeäksi saavuttaessaan myös kokeen kovimmat pisteet 107 pistettä. Siitä on hyvä jatkaa ja lähteä rakentamaan koiraa ja ohjausta voittajaluokkaa vastaavaksi.

Minulla ei ole juurikaan tapana juoda kalsarikännejä, mutta Aijan ja Ticon kunniaksi oli aivan pakko alkaa tyhjentämään tuota viinipötikkää ihan huolella. Harvoin on tullut istuttua myöskään chatissa niin kauaa (4H), kun juhlisitimme Ticon toisen "valmentajan" kanssa etänä tulosta. Lopussa juttu ei ollut enää ihan hirveän laadukasta...

Syksy on mennyt mukavasti. Annin kanssa on nostettu kuntoa ja harjoiteltu hieman ehkä jo unohtuneitakin asioita. Hieman on ollut särmiä hiottavaksi ja selkeästi tuon lähes puolen vuoden ero on vaikuttanut asioihin. Sille on esimerkiksi ilmaantunut tapa itkeä, kun se pannaan muiden koirien kanssa nukkumaan. Selvästi se protestoi sitä, että se on joutunut tavallisten kuolevaisten joukkoon. Olemme käyneet sen kanssa myös tuolla kaniaitauksessa ottamassa pysäytyksiä ja myös noutoja siellä hajukentässä. Hiukan vaikuttaisi olevan tottelemattomuutta ilmassa, sillä noutamisen sijaan olisi kivampaa vahdata kaneja. Todella hyvä harjoitus muuten tuo, pistää koiran todelliselle koetukselle, kun joutuu tekemään suoraviivaisia noutoja, vaikka puput katsovat 10 m päästä. Koira on luonnollisesti vapaana.

Eddien kanssa olemme alkaneet edistymään ihan reilusti. Saan sen pysähtymään haussa vauhdista. Samoin vihdoinkin paikalleen jättämäinen alkaa onnistumaan sen kanssa. Taikasana asiaan oli se, että otin naksuttimen käyttöön ja heti alkoi tulla tulosta ihan reilusti. Tunnustettava se on, joidenkin koirien kohdalla se on varmasti paras tapa kouluttaa koiraa. Ja ehkä se sopii minullekin. Onneksi pääsin yli härkäpäisyydestäni noiden makupalojen kanssa. Luovuttamista olemme harjoitelleet wc:ssä siten, että istun itse istuimen päällä ja koira istuu edessäni. Annan damin koiralle ja se hyppää minua vasten. Sitten rapsutteluja kovasti. Hyvä nouto-ote sillä on ja aina kun ottaa kulmasta suuhun, niin korjaa itse otteen kunnolliseksi. Haku näyttää minusta oikein vauhdikkaalta, mutta onneksi pyysyy lähellä. Hellunen pikkujäppinen kertakaikkiaan.

Taaperoikäinen lapsi on suloinen. On ihanaa, että lapsi puhuu ja siltä tulee ihania oivalluksia. Tällä hetkellä kalastaminen on suurin juttu. Sonjalla on pikkuinen virveli, jolla kalastelee pesuvadista iskän tekemiä pahvikaloja (jotka on kelmutettu). Sitä voisi tehdä vaikka tuntikaupalla, vaikka muuten ei ole mikään paikallaan pysyvä lapsi. Alla on Sonjan ensimmäinen tarhakuva:

Syystunnelmia mukavissa ja vähemmän mukavissa merkeissä

Viimeiset 10 viikkoa on mennyt tosi jännissä tunnelmissa, kun töissä on käyty yt-neuvotteluja. Työkaverit ovat olleet todella piukkoja ja itkukaan ei ole ollut kaukana. Kamalinta on ollut kaiken maailman huhut suuntaan tai toiseen. Perjantaina tuli sitten tällä erää neuvottelut päätökseen ja pääsimme huokaamaan helpotuksesta: kukaan ei meidän osastolla saa potkuja, mutta muunlaisia järjestelyitä on tiedossa. Se mikä nyt ahdistaa on tämä lakko. Eikö tämä stressi koskaan lopu? Ja meneekö se työpaikka alta vaikka kuinka ponnistelee ja taipuu?

No niinhin hyviin tunnelmiin: Tänään on ensimmäinen L-koira saanut ykkösen spanieleiden metsästyskokeista: L. Deagol "Tico" ja Aija Manelius saivat Raahessa AVO1 103 pistettä Eskolan Pekalta. Hienoa!

Eilen olin Cockereiden kokeessa vastaavana koetoimitsijana Pornaisissa. Hienosti kaikki koirat saivat tuloksen. L. Drogo eli Frodo sai AVO2 90 pistettä, mikä oli hienosti avattu koeura. Toinen hieno juttu oli se, että Red Garlic's Hjortron "Hilla" nousi voittajaluokkaan siellä. Tänä vuonna siis ainakin kaksi luokkanousijaa cockereilla. Muutenkin koekausi on mennyt hienosti tulosten perusteella ainakin! Ykkösiä on tullut monelle koiralle.

 

Nyt täytyy olla todella tyytyväinen Annin jälkeläisiin: kolmella on koetulos! Se mikä koirille on yhteistä on voimakas ja mielettömän riistalle pyrkivä haku. Ja ovat erittäin hyviä noutajia.

 

Tarkun hieno arvostelu

Pakko tämä on tähän laittaa. Tähän arvosteluun Cockerimestaruuden yhteydessä on hieno päättää meidän koeura Tarkun kanssa:

Haku: hyvä, vauhdikas, sopivasti etenevä, maastonkattava, vapaa risteily, vaatii ohjausta: 4(x5) 20
Ylösajokyky: erinomainen, osoittaa selvästi, hyvin ennakoitavissa, pysähtyy käskystä, menee vähän perään, määrä 3: 5(x3) 15
Löytökyky: hyvä, normaali maasto, markkeeraa, määrä 2: 4(x5) 20
Luovutus: hyvä, riistaote varma, seisten, paukkunouto, määrä 2: 3(x5) 15
Vesityöskentely: todettu vesilintukokeessa: 3(x4) 12
Tottelevaisuus ja yhteistoiminta: hyvä, paukkunouto, hieman perään, tarkka-ampuja: 3(x4) 12
Kokonaisvaikutus: hyvä metsästyskoira: 4(x3) 12
AVO1 106 pistettä
Lisätietoja: pudotti toisen linnun ohjaajan eteen

Siinä kulminoituu se mihin teimme koko kesän ja syksyn yhdessä töitä Tarkun kanssa ja hienosti teimmekin. On se niin ihana koira ja on ollut todellinen lupaus pentuna. Monta virhettä on tehty, mutta niistä on opittu. Tarkku on meidän oppimestari. Sääli, että sen käyttökoiran ura on ohi.

kait se on pakko

Jotakin raapustaa viime viikon kokeista meinaan (vaikka mieli on edelleen maassa ja olo on epäsosiaalinen). Jos nyt keskittyy ensin siihen omaan napaan. Lauantaina olimme Tarkun kanssa Pertti Kotirannan arvosteltavina ja lähdimme ensimmäisinä erälle. Fiilis oli ihan hyvä ja hiukan jännitti. Olemme panostaneet noutoharjoituksiin viime aikoina ja ne olivat menneet hienosti niin dameilla kuin riistalla. Noin kaiken kaikkiaan meillä oli hyvä mieli Tarkun kanssa, olimmehan saaneet olla yhdessä koko kesän ja pitkälle syksyyn. Koira oli toiminut jahdeissa hienosti niin minun kuin Juhan kanssa. No erä alkoi ihan mukavasti ja vajaan viiden minuutin kohdalle se ajaa kanan kuusen juurelta ilmaan. Saarisen Rami ampuu sitä kaksi kertaa, mutta ikään kuin se ei olisi saanut osumaa. Koira lähtee paukusta perään. Painaa peltoaukean yli, matkaa ehkä 150 metriä ja painuu metsään. Jaa mihin se nyt meni ja miksi? Aah sieltä se tulee lintu suussaan täydellä laukalla hienosti. Tulee ja tulee, lähes perille asti ja pudottaa maahan. Aah! No ei voi mitään. Olisimpa tajunnut mennä maahan vastaanottamaan. Erä pannaan poikki kuuden minuutin kohdalla. Hieno nouto luovutusta lukuunottamatta. Toinen erä otetaan noin tunnin kuluttua. Sekin kestää maksimissaan 5 minuuttia. Koira ottaa elävän pienikokoisen kanan kiinni, pudottaa sen kerran, mutta saa sen kiinni ja tuo ja luovuttaa käteen. Hienoa! Ihana koira! Kolmas erä kestää sen 50 minuuttia ja sen aikana yksi ylösajo niin, että kuulemme, että lähtee, mutta emme näe sitä. Koira menee perään, mutta palaa pian takaisin. Siirrymme tien toiselle puolelle ja teemme kurppahakua siellä. Sitten käymme katsomassa onko sorsia. Ja lopun aikaa kävelemme pellonlaitaa ja metsää. Seuraavassa arvostelu:

Haku: hyvä, rodulle ominainen, vauhdikas, sopivasti etenevä, liian laajaa: 4 (x5) 20

Ylösajokyky: erinomainen, hyvin ennakoitavissa, menee vähän perään, määrä 3 kpl: 5 (x3) 15

Löytökyky: hyvä, normaali maasto, kaukana 150m, määrä 2 krt: 4 (x5) 20

Nouto ja luovutus: puutteellinen, riistaote varma, paukkunouto, määrä 2 kpl: 2 (x5) 10

Vesityö: todettu vesilintukokeessa 3 (x4) 12

Tottelevaisuus: kohtalainen, paukkonouto, hieman perään: 3 (4) 12

Kokonaisvaikutus: käyttökelpoinen ja kehittyvä metsästyskoira: 3 (x3) 9

yhteensä AVO2 98 pistettä

Lisähuomautuksina: Luovuttaa eteen ei käteen saakka, toinen luovutus ensin 2 m päähän ja sitten ottaa kiinni uudelleen ja luovuttaa käteen.

Lisää joku toinen kerta.

 

murhetta

Hieman on motivaation puutetta kirjoittaa blogia, vaikka paljon on tapahtunut hienoja asioita viime aikoina. Näyttää siltä, että Tarkun peräpää on viimein antaunut ja vähintäänkin sen metsästyskoiran ura päättyy. Nina kuvasi sen eilen ja kyllä se murheelliselta näyttää (toinen on siis leikattu, ja se on ok, mutta tuo toinen):

Anni

Anni on kotona 4,5 kuukauden poissaolon jälkeen ja se tuntuu hyvältä. Hain sen kotiin Sonjan kanssa keskiviikkona. Olen nyt parina päivänä kulkenut sen kanssa kahden metsässä ja tehnyt hiukan hakuharjoituksia ja kulkee oikein annimaiseen tapaansa. Ja tekee edelleen yhteistyötä intensiivisen läsnäolevasti. Kun kunto saadaan nostettua ja hiukan palautettua mieliin asioita, niin se varmasti pääsee fasaanijahtiin mukaan. Annista täytyy sanoa, että on spesiaali minulle ja sopii hyvin minun "käteeni". Alla kännykkäkameralla otettu kuva ykköstytöistäni: